Kausi päätökseen lauantaina.
Pakko myöntää ettei kausi mennyt kun odotuksissa oli. Fanijoukolta kysyttäessä odotukset olivat keskikastin paikkeilla, mutta itse joukkueella oli tavoitteet kirkkaasti nousussa. Kauden alku oli hieman ailahtelevainen, mutta sitten peli rupesi rullaamaan ja voitto Evitskogista oli se mikä antoi virtaa tavoitteluun sarjanoususta. Toisin kävi. Kauden lopussa tuli liian helppoja tappioita ja välillä näytti ettei joukkue sittenkään hitsautunut kunnolla yhtenäiseksi ja peli oli ajoittain surkeaa. Johtoporras turvautui hätäisiin ostoihin, jotka osoittautuivatkin aluksi onnistuneiksi, mutta sekin ilo oli vain hetkellistä.
Ensi kaudeksi on tulossa rajuja uudistuksia joukkueeseen ja sen takia osa pelaajista siirtyi viikonloppuna kaupattavien listalle. Johtoryhmän kanssa ei yksinkertaisesti vain nähty enää valoisaa tulevaisuutta, kun pelissä olivat vain omat kasvatit ja pari ulkomaan vahvistusta. Ilmeisesti FC Liito-orava on nyt ajettu samaan paskakasaan mihin muutkin joukkueet ovat ajautuneet. Peluuttamaan vain ja ainoastaan ulkomaalaisia, muutaman hassun suomalaisen ollessa kentällä. Mielestäni on ihan karseaa nähdä kuinka suomalaisessa sarjassa vastustajalla pelaa 10 ulkomaalaista avauksessa, yhden suomalaisen lisänä. Ilmeisesti raha on se mikä ratkaisee näissäkin sarjoissa, mutta mikäli ensi kausi ei tuo onnistumisia ulkomaalaisten hallitessa Liittiksen kokoonpanoja, niin sitten palaamme takaisin omien junioreiden peluuttamiseen. Tämä on lupaus.
Viime kaudella luotu tavoite on nyt kuopattu ja uudeksi tavoitteeksi olemme laittaneet uuden alun. Sunnuntaisessa joukkueen saunaillassa äänestimme myös joukkueen vuoden pelaajat. Maalivahdeista Svein-Erik Hansen oli kirkkaasti ykkönen ja ilolla voimmekin kertoa, että hän jatkaa Liittiksessä myös ensi kaudella. Puolustajista eniten ääniä sai Dagfinn Bergersen, joka myös jatkaa ensi kaudella. Ensi kauden ajaksi sopimuksen tehnyt Henri Lehmusvaara äänestettiin niukasti Aatto Hytösen edelle ja näin ollen pokkasi parhaan keskikenttäpelaajan palkinnon. Laitureista palkittiin jo seuraa vaihtanut Kurt Rautinen, jolle palkinto varmasti tullaan myöhemmässä vaiheessa lähettämään. Hyökkääjät Niklas Börjesson ja Samsa Seppi jakoivat tasaäänin kauden parhaimman hyökkääjän palkinnon. Börjesson ei todennäköisesti jatka ensi kaudella, joten hän luovutti palkinnon suosiolla huikean kehityksen saavuttaneelle Sepille.
Ensi kausi ja varsinkin ensi viikon jälkeen koittava tauko tulee olemaan haastavaa aikaa, sillä pelaajia pitää ruveta etsimään ja stadionin kunnostustyötkin ovat edessä. Näitä projekteja pyritään rahoittamaan ystävyysotteluista saamilla tuloilla sekä pelaajamyynneillä. Kiitos kaikille faneille tästä kaudesta ja tervetuloa ensi kaudella katsomaan minkälaisen askeleen Liittis ottaa ja muistakaa pysyä tukenamme näinä raskaina aikoina, sillä kaikki tuki on tarpeen.
Terveisin FC Liito-oravan valmennus, henkilökunta, johtoporras ja manageri.
Samsa Seppi teki historiaa.
21.2.2012 Samsa Sepistä tuli kaikkien aikojen nuorin Liittis-pelaaja joka saavutti 5 tähteä. Sepillä oli tuolloin ikää 18v 99pv. Sepin suoritus ei tule yllätyksenä seurajohdolle, sillä jo ensimäisen junnupelin jälkeen tiedettiin että Sepistä voi tulla kaikkien aikojen Liittis-pelaaja. Saavutuksen arvoa nostaa se, että Seppi hilasi pelisuorituksellaan itsensä myös joukkueen parhaiden suoritusten kaikkien aikojen listalla sijalle 10.
Mitä tulee muuhun joukkueeseen ja yleiseen ilmeeseen, niin on ollut havaittavissa että joukkueen kunto on heikkenemään päin. Viime kaudella pelaajien kunto oli keskimäärin kelvollisella tasolla, mutta tämän kauden alku ei ole ollut niin hyvä. Toivottavasti suunta on ylöspäin, sillä joukkueen tavoitteeksi on asetettu kahden parhaan joukkoon sijoittuminen ja sitä kautta sarjanousu. Olemme silti tyytyväisiä mikäli joukkue kehittyy ja säilymme sarjassa.
Suurempia hankintoja ei tälle kaudelle ole vielä tehty, mutta puolustus on se osa joka tarvitsisi pikaisesti vahvistuksia. Keskuspuolustajia kun ei joukkueesta löydy ainuttakaan. Joten käymme ehkä markkinoilla katselemassa suomalaisia keskuspuolustajia kauden mittaan, mikäli näyttää siltä ettei laitapuolustajat selviä yksin. Myyntiin joudumme laittamaan muutaman hyökkäyspään pelaajan, sillä heistä on jo ylitarjontaa ja junioreista on lähikuukausina nousemassa muutama uusi lisää. Seppi, Börjesson, Kyyrö ja Saarikettu ovat pääroolissa hyökkäyksessä tälläkin kaudella. Keskikentällä häärii pääasiallisesti Hytönen, Jurvakainen ja Rio-Tinto. Laidoilla viilettää Rautinen ja Määttä. Puolustuksessa päävastuu on Jäntin, Latukan ja Pylväsen harteilla. Hansen on tämänkin kauden ykkösmaalivahti, Romano on todennäköisesti myyntilistalla viikon päästä, kun juniorijoukkueesta nousee edustukseen todellinen huippulupaus Jaakko Kulmala.
Ensi viikon harjoitusottelu pelataan jälleen uudella maaperällä, kun joukkue lähtee Irlantiin. Avauskokoonpano on nuori ja tämän kautta ajamme myös viime kauden lopussa unohtunutta 3-4-3 taktiikkaa sisälle ja muistelemme miten sitä pelataan.
Huolia huolia.
Ykkösmaalivahdin loukkaannuttua todennäköisesti loppu kauden ajaksi ja vähän aikaisemmin oman juniorin myyminen ulkomaille aiheuttivat sen, että paniikkinappulaa painettiin ja muutama uusi maalivahti saapui seuraan. Ketä peluutamme on vielä arvoitus, mutta perjantain aikana päätös tehdään. Saatamme jope peluuttaa kahta maalivahtia. Nousuhaaveet ovat vielä jokaisen pelaajan ja henkilökunnan ajatuksissa, mutta takaisku maalivahdin suhteen toi ikäviäkin ajatuksia siitä, että olikohan haaveet liian suuria. Toivottavasti uudet maalivahdit hoitavat pestinsä kunniakkaasti ja saataisiin itseluottamus joukkueeseen niin, että pelaajat pystyisivät uusiin maalivahteihin luottamaan, samoin kuten Hanseniin.
Managerin pikkujoulut päättyivät ikävästi.
Olin yksikseni viettämässä pikkujouluja, koska kukaan joukkueen henkilökuntaan kuuluvista ei halunnut liittyä joukkoon. Niinpä aamun pikkutunteina halusin osoittaa mieltäni henkilökunnalle ja iskin pelaajia myyntilistalle. Ainoa positiivinen asia tässä on se, että parhaiden pelaajien hintalapuissa on sen verran isot lukemat, että jos joku hullu tarjoaa heistä jotain niin joukkue hyötyy siitä enemmän kuin kyseisten pelaajien pitämisestä joukkueessa.
Pahoittelen silti seuran henkilökunnalta tätä virhettäni ja toivon ettei tämä aiheuta sitä, että pelaajat tulevat myydyiksi ja joukkueen peli-ilme kärsii. Kuitenkin kausi on ollut yllättävänkin hyvä tähän asti ja olisi ikävää jos tämän takia kausi päättyisi ikävästi.
Historiaan peilausta.
Kausi on jo täydessä vauhdissa niin junnuissa kuin edustusjoukkueessakin. Nyt on jo selvää, että joukkue on parempi kuin pitkiin aikoihin. Tulokset eivät sitä ihan täysin kerro, mutta mahdollisuudet sarjanousuun ovat jopa realistiset vaikka fanit eivät sitä odotakkaan.
Historiaan kun katsotaan ja vertaillaan nykyisiin pelaajiin, niin on huomattavissa erittäin positiivisia merkkejä siitä, missä joukkue menee tällä hetkellä. Hyökkääjä Niklas Börjesson on jo kaikkien aikojen neljänneksi parhaimman pelisuorituksen Liittis paidassa esittänyt pelaaja. Nykyinen valmentaja Tero Simula on kyseisellä listalla kärkipaikalla.
Eniten otteluja Liittiksessä on pelannut legendaarinen Ramon Silas Dinhof, jolle kertyi uran aikana 219 ottelua. Nykyisistä pelaajista Kurt Rautinen on kerryttänyt eniten otteluita vyölleen. Hän pelaa uransa 40. ottelun lauantaina. Rautinen pitää lauantain jälkeen maratonitaulukossa sijaa 44.
Maalivahtien nollapeleissä yksi on ylitse muiden. Jean-Marc Lyddy pelasi aikoinaan Liittiksen paidassa 110 ottelua joista 42 nollapeliä. Nykyinen ykkösvahti Svein-Erik Hansen on pelannut 7 nollapeliä. Ikää Hansenilla on vasta 19 vuotta, joten hänellä on aikaa rikkoa vielä kaikki ennätykset moneen kertaan.
Tapani Sahala pelasi urallaan 144 ottelua Liittiksessä ja toimi kapteenina yhteensä 90 kertaa. Nykyinen valmentaja Tero Simula toimi oikeastaan viime kauden ajan kapteenina, yhteensä 16 kertaa. Tällä kaudellakin on pari ottelua tullut ja mikäli loukkaantumisia ilmenee niin mahdollisesti lisää on tulossa. Toivotaan kuitenkin että nuoret pysyvät kunnossa.
Liittis on tähän kauteen lähtenyt pääsääntöisesti omien junioreiden voimalla. Puolustuksesta löytyy toistaiseksi vain yksi kasvatti, mutta hyökkäyksessä on ruotsalaisen Niklas Börjessonin lisäksi kuusi omaa kasvattia. Keskikentällä hommia hoitelee niin ikään kaksi omaa kasvattia ja laiturin paikalla hääräilee tällä hetkellä kokenein oman akatemian kasvatti. Harjoituspeleissä maalivahtitaitojaan hiova Roope Keisanen on myös oma kasvatti. Yhteensä yksitoista omaa junnua 19:sta pelaajasta.
7 vuotta täynnä!
Tänään vietetään FC Liito-oravan joukkueen parissa juhlia, kun joukkueen perustamisesta on tasan 7 vuotta aikaa. 2.10.2004 alkunsa saaneen joukkueen vaiheet ovat olleet värikkäitä ja pettymyksiltä ei ole vältytty ja onhan siellä ollut mukana muutamia hienojakin hetkiä.
Lyhyt historia joukkueesta:
2.10.2004 joukkue aloitti toimintansa nimellä FC Soilworkers joka otti ensimäisen voittonsa OKUTEAMista kaudella 24. Voittolukemat olivat tylyt 1-8 vierasjoukkue Soilworkerssille. Maaleista viisi teki David Sunesson. Tuolloin pelasimme VI.divisioonassa.
Kaudella 28 Soilworkerssina toiminut joukkue vaihtoi ensimäistä kertaa nimeään ja sai uudeksi nimekseen FC Althalus, muuan fantasiakirjan mukaan. Nimen vaihdoksen syynä oli edellisten kausien rämpiminen (suora tippuminen kahtena kautena peräkkäin alemmalle sarjatasolle) ja ajattelimme nimen tekevän joukkueesta paremman, olimme väärässä. Ensimäinen kausi päättyi toiselle sijalle ja nousimme seiskaan, mutta tulimme bumerangina takaisin kasiin.
Kautta 31 edeltävänä taukona joukkue teki seuraavan ja myös viimeisen nimen uudistamisen ja joukkue sai jo legendaksi muodostuneen nimen FC Liito-orava. Kaudella 35 palloiltiin jälleen seiskassa, mutta samoin kävi kun edelliselläkin kerralla, eli bumerangina takaisin. Kausi 41 oli seuraava seiskassa pelattu, mutta se oli myös käännekohta, sillä kaudella 42 pelattiin jälleen kasissa, mutta paluu seiskaan tapahtui heti ja seiskassa vietettiinkin sitten kolme kautta putkeen.
Viime kaudella, eli kaudella 45 joukkue uudistettiin rajusti ja vastuuta sysättiin pääasiallisesti omille nuorille pelaajille. Tuloksena tippuminen kasiin ja kehitystyön jatkaminen. Tämän kauden alku olikin sitten suvereenia hallintaa aina managerin sekoilemiseen asti. Turhan suuret pelaajaostot ja myynnit sekoittivat pakan ja näin ollen parin viikon päästä päättyvä kausi saattaa päättyä pelaajien pettymykseen, koska sarjanousu voi jäädä haaveeksi. Kauden päätösottelussa vastaan tulee World of Soccer, joka on vaan vahvistunut kauden edetessä. Kauden avauspeli WoSia vastaan päättyi 8-2 kotivoittoon, mutta erilaiset lukemat on takuuvarmasti WoSin vieraana luvassa.
Jännittäviä aikoja siis luvassa.
FC Liito-orava lähtee kuitenkin seuraavaan kauteen hyvin mielin, kävi tällä kaudella mitä hyvänsä. Ensi kauden runkopelaajat ovat omat juniorit ja päätavoite on kehittää heistä kovan luokan tekijöitä. Kyyrö, Jurvakainen, Hytönen, Saarikettu, Barck, Keljo ja Rautinen ovat jo tämän kauden aikana osoittaneet potentiaaliaan. Vielä kun siihen yhtälöön lisätään junnuissa vielä pelaavat Keisanen, Seppi, Pylvänen, Vappula, Leppälä ja FC Liito-oravan historian ensimäinen virallinen superlupaus maalivahti Jaakko Kulmala, niin joukkueen tulevaisuus näyttää hyvältä. Kaudella 47 FC Liito-orava tulee mullistumaan oikealla tavalla. Omien junioreiden avustuksella.
Ja mikäs sen hienompaa kuin se, että ensi kaudella Liittiksen peräsimeen astuu keskikentällä tällä kaudella häärännyt Tero Simula. Joukkue on siis tuttu ja yhteistyö varmasti toimivaa.
Kaikkien aikojen All-Star.
Maalivahti: Jean-Marc Lyddy
Keskuspuolustajat: Ermelin Ostrvica, Avishay Shitrit
Laitapuolustajat: Tapani Sahala, Maunu Uutela
Laiturit: Miika Räinä, Nathaniel Dudley-Evans
Keskikenttäpelaajat: Florenz Glückstadt, Daniel Tenhovirta
Hyökkääjät: Ramon Silas Dinhof, David Sunesson
Valmentaja: Riki Recnik
Legenda puhuu.
FC Liito-oravan kaikkien aikojen pelaaja Ramon Silas Dinhof, 44, istuutui hetkeksi alas keskustelemaan kuluvasta kaudesta ja omista näkemyksistään joukkueen tulevaisuutta ajatellen. Yhteensä 15 kautta seuran aktiivisessa toiminnassa mukana ollut Dinhof on nähnyt monta hyvää kuin huonoakin kautta. Parhaimmat muistot hänellä on ajoilta jolloin hän oli yksi joukkueen kantavia voimia. Kausien 28 ja 32 maalikuningas arvostelee kuitenkin nykyistä pelaajapolitiikkaa ja tapaa miten pelaajia on vaihtunut.
-Ihmettelen viime kausien pelaajarumbaa. Nykyisissä pelaajissa on vain muutama jotka ovat pelanneet seurassa kokonaisen kauden. Pelaajia tulee jatkuvasti ovista ja ikkunoista ja samaa tahtia talon toisesta päästä lähtee pelaajia maailmalle.
-Toivoisin, että jatkossa keskityttäisiin vakiinnuttamaan kokoonpanoa muutamilla täsmä hankinnoilla ja mahdollisesti muutamalla reserviläisellä. Aikoinaan kun itse pelasin vielä joukkueessa, näin samanlaista pelaajarumbaa eikä joukkue tuntunut välillä ollenkaan joukkueelta, vaan joukolta tuntemattomia yksilöitä koittamassa löytää oikeaa säveltä.
Legenda tietää mistä puhuu. Omalla valmentajakaudellaan Dinhof kieltäytyi ottamasta uusia pelaajia joukkueeseen ja sitä kautta myös joukkue kehittyi ja lopulta toisella kaudellaan onnistui Dinhof nostamaan joukkueen sarjaporrasta ylemmäs. Kolmannella ja viimeisellä kaudellaan Dinhof piti joukkueen putoamisviivan yläpuolella ja onnistui siinä mihin kukaan ei oikeastaan uskonut. Sen jälkeen muutama kausi menikin sarjan keskikastissa, ennen putoamista. Nykyinen valmentaja väistyy kauden jälkeen uusiin tehtäviin ja Liittis saa pitkästä aikaa suomalaisen päävalmentajan. Dinhof seuraa loistavasti mennyttä kautta silti kaksijakoisin tuntein.
-Kausi on ollut loistava. Sarjapeleissä vain kaksi maalia omiin ja nekin kauden avauspelissä. Maalivahdit ovat olleet loistohankintoja, kuten myös israelilainen Avishay Shitrit, jonka puolustuspelaamista Dinhof ihailee suunnattomasti. On myös hienoa huomata että junioreista on noussut monta lahjakasta pelaajaa. Kumpa he saisivat enemmän vastuuta niin ei haittaisi vaikka vielä yksi kausi menisikin 8.divarissa.
-Näen myös eräässää pelaajassa jotain samaa kuin itsessäni oli sillon kuin pelasin. Juuso Kyyröstä ei kukaan odottanut mitään suurta. Hän tuli kuin puskista suuren maailman tietoisuuteen. Taidot ovat vielä kuin hiomattomalla timantilla, mutta tulosta on silti tullut kaikkia yllättävällä tavalla. Paras maalintekijä tässä vaiheessa kautta, eikä meno näytä laantuvan yhtään. Hänestä tulee vielä suuri tähti, jonka toivoisin jatkossakin näkeväni meidän joukkueessa.
-Silti, pelaajarumban on päätyttävä ja huomion pitää kohdistua loistaviin junioreihimme. Samsa Seppi tekee todennäköisesti ensi kaudella debyyttinsä edustuksessa ja silloin Liittiksen fanit ovat takuuvarmasti seuraamassa ottelua. Edesottamukset junioreissa on jo muutamien pelien jälkeen on ollut niin lupaavia, että Kyyrö, Keljo ja Saarikettu saa todella ruveta taistelemaan peliajasta. Jos Sepille pitäisi tässä kohtaa iskeä hintalappua niin summassa olisi varmasti seitsemän numeroa.
Dinhof odottaa tulevaisuudesta valoisaa ja muutamien kausien päästä joukkue rupee olemaan siinä kunnossa, että joukkue voisi hyvin saavuttaa seurahistorian korkeimman sarjatason. 6.divarissa parhaimmillaan pelannut joukkue on siis hyvällä mallillaan.
Dinhof on ensi viikon lauantaina jakamassa nimikirjoituksia stadionin pääportin edessä ennen sarjapeliä klo 20.45-21.15. Kaikki paikalle tapaamaan Liittiksen elävää legendaa, jonka hallussa on tällä hetkellä miltein kaikki seuran ennätykset.
Dinhof kuittaa asian nopeasti hymy suupielissään:
-Odottakaahan vain kun Samsa Seppi on saanut pelattua seurassa muutaman vuoden niin johan on maaliennätys laitettu uusiksi.
Debyyttejä ja pelaajamyyntejä.
Liittiksen joukkue koki melkoisia mullistuksia viikonlopun ja alkuviikon aikana. Yksi ihmetyksen aiheista oli varmasti 7 maalia tällä kaudella iskenyt Simon Hammarberg joka myytiin pois. En pysty perustelemaan myyntiä muuten kuin sillä, että tarvitsemme pikaisesti rahaa kauden loppuun mennessä. Tarvitsemme rahaa Tero Simulan valmentajakoulutukseen. Luomme tulevaisuutta lupaaville omille junioreillemme.
Antti Keljo onnistui debyytissään maalinteossa ja näytti pystyvänsä taistelemaan tosissaan aikuisten sarjassa pelipaikasta. Aleksanteri Jurvakainen debytoi edustuksessa jo huomenna. Aiemman suunnitelman mukaan Jurvakaisen oli tarkoitus liittyä joukkueeseen vasta kauden päätyttyä, mutta Jurvakaisen nopea kehitys ja halukkuus pelata edustuksessa aikaisti ajankohtaa.
Lähteneet pelaajat:
| 22.8.2011 | Jesse Sinisalmi | ![]() |
khabis | |||
| 22.8.2011 | Aleksi Kauhala | ![]() |
Gringos del Oeste | |||
| 22.8.2011 | Eetu Barck (oma juniori) | ![]() |
Cocoto | |||
| 22.8.2011 | Santeri Simi (oma juniori) | ![]() |
Vejby IF | |||
| 22.8.2011 | Milos Kotoneva | ![]() |
TILTIRIKSPOR | |||
| 22.8.2011 | Simon Hammarberg | ![]() |
Hapoel Tel Aviv F.C. | |||
| 22.8.2011 | Aleksi Muikkula (oma juniori) | ![]() |
Crazy Goal |
Järjetöntä.
Liittiksen sekä varsinkin juniorijoukkueen FC Maaoravan kausi on alkanut miltein täydellisesti. Liittiksen maalisuhde on 4 pelin jälkeen huima 36-2, mutta Maaoravilla vieläkin kovempi saavutus 6 ottelua ei pistemenetyksiä ja maalisuhde kiitettävä 26-7. En pystynyt kauden alussa moisesta edes haaveilemaan.
Antti Keljo pelaa vielä molemmat ottelut kordiankia vastaan, ennen siirtymistä edustukseen. Sillä oletuksella ettei loukkaantumisia tule. Keljo odottaa jo kovasti pääsyä aikuisten sarjaan: “Kutina on jo kova, sillä näytönhaluja riittää. Aion tehdä kovaa töitä tämän viimeiset pari viikkoa, että pystyn edustuksessa lunastamaan paikan kokoonpanossa.”
Uusi tähti on syntynyt.
Juniorijoukkueen parin tähtipelaajan varjoissa kasvoi odotettuakin suurempi tähti.
Kuka olisi uskonut että junioreista siirtomarkkinoille vapautunut Juuso Kyyrö ei saisikaan uutta osoitetta vaan jäisikin Liittikseen. Minä myönnän managerina, että tein virheen pistäessäni Kyyrön myyntiin peluuttamatta peliäkään edustuksessa. Onneksi kukaan ei kuitenkaan ostanut Kyyröä pois, vaan varjojen mailla junnuissa vaellellut Kyyrö saikin näyttöpaikan edustusjoukkueessa ja vieläpä avaus kokoonpanossa.
24minuuttia ehti peli vanheta, kun Kyyrö hiljensi ensimäistä kertaa kotiyleisön rynnimällä keskuspuolustuksen läpi ja iskemällä pallon maaliin. Kolmisen minuuttia myöhemmin Kyyrö meni oikeasta laidasta maalintekosektorille ja iski komeasti kotijoukkueen jo kahden maalin häviölle. Ensimäistä puoliaikaa ei ehditä pelaamaan kuin 42minuuttia kun Kyyrö repii itsensä jälleen keskeltä läpi ja iskee uransa ensimäisessä ottelussaan edustusjoukkueessa hattutempun.
Fanien keskuudessa puhutaan jo legendasta. Uskomaton debyytti pelaajalta, jolta ei edes odotettu mitään.
Pakkohan mun oli managerin ominaisuudessa käydä jututtamassa poikaa ottelun jälkeen ja pojalla oli vain yksi lause sanottavana omasta pelistään: “Ihan ok, mut vielä on parannettavaa.”
Junioreihin liittyi tänään 16-vuotias hyökkääjä lupaus, jonka otteita päästään seuraamaan jo ensi viikon junnusarjan ottelussa.
